Kuvitettuja kirjoja ja kirjoja kuvituksesta.

20.3.06

Mistä tässä on kysymys?

Tämän blogin tarkoitus on kaikessa yksinkertaisuudessaan esitellä kirjoja kuvituksesta tai kuvitettuja kirjoja. Useimmat kirjat tulevat käsittelemään yksittäisille kuvittajille omistettuja teoksia tai kirjoja, joissa on useiden kuvittajien töitä. Näissä kirjoissa kuvat ovat koko julkaisun tarkoitus.
Sitten on myös kirjoja, joissa kuvat on tehty sisällön ehdoilla. Käsittelen näissäkin tapauksissa kirjoja juuri kuvien ja ulkoasun näkökulmasta.

Nykyään on yhä harvenevassa määrin saatavilla jonkun kuvittajan töihin keskittyneitä kirjoja, saati sitten että niitä yhä julkaistaisiin. Ainakaan Suomessa ei tällaisesta ole toivettakaan ja ulkomaillakin tällaisia kirjoja julkaistaan varsin suppean aihepiirin alueelta. Kuvitus ei ole erityisen suosittu aihepiiri julkaistavaksi taidekirjoissa. Tämä on suuri sääli, sillä suurta osaa visuaalista ympäristöämme rikastuttavasta materiaalista ei koota millään lailla muistoksi jälkipolville.

Suurin osa kirjoista on omasta hyllystäni, mutta pyrin tietysti aina oivallisen teoksen käsiini saatuani esittelemään senkin. Osasta kirjoista voi olla yllättävänkin vähän tietoa saatavilla, useimmiten kielellisen vajavaisuuteni vuoksi, joten otan kiitollisena vastaan täsmennyksiä ja korjauksia. En pyri tekemään kirjoista mitenkään akateemista analyysiä vaan arvostelemaan ja esittelemään ne tukeutuen omaan hyvään makuuni.

Olen itsekin kuvittaja, joten monesti arvioissa saattaa esiintyä puhdasta esikuvien palvontaa.