Kuvitettuja kirjoja ja kirjoja kuvituksesta.

31.7.07

James Bama - American Realist



Kustantaja Flesk Publications (2006)
Koko 225 mm X 285 mm
Sivumäärä 160
ISBN 0972375880

Muistan jo vuosia olleeni kiinnostunut amerikkalaisesta kuvittajasta nimeltään James Bama. Olin nähnyt muutamia hänen kuviaan eri kirjoissa mutta mitään sen tarkempaa en hänestä ollut löytänyt. Internetin aikakaudella tultua en enää kuitenkaan muistanut ottaa hänestä selvää. Iloni oli valtaisa kun törmäsin tähän laadukkaaseen kirjaan. Hinta oli kohtuullisen kova mutta en epäillyt hetkeäkään ostaa sitä, sillä nyt saisin viimein tyydytettyä uteliaisuuteni ja selvitettyä minkä takia Bamaa arvostivat sellaiset tekijänimet kuin esim. aiemmin esitellyt Frazetta ja Mcginnis.

James Bama syntyi 1926 New Yorkissa, missä osoitti ilmeistä lahjakkuutta jo varsin nuorella iällä. Hänen suurimmat inspiraation lähteensä olivat Flash Gordonin luoja Alex Raymond ja Prinssi rohkean tekijä Hal Foster, molemmat ylittämättömiä puolijumaluuksia sarjakuvan saralla. Palveltuaan sota-aikansa lentojoukoissa hän hyödynsi saamansa stipendin menemällä taidekouluun, missä pääsi onnekseen erinomaisten opettajien ohjaukseen. Hän opiskeli kuvitusta ja pääsi varsin pian kovamaineiseen kuvitustoimistoon, jossa työskenteli kymmeniä kuvittajia. Pian hänen suuret lahjansa ja valtava työmoraalinsa tekivät hänestä suositun asiakkaiden parissa. Mainostoimiston vaihtelevat työtehtävät tarjosivat hyvän mahdollisuuden tehdä erilaisia aiheita. Hänen työtahtinsa vaikuttaa olleen kyllä aika älytön - parhaimmillaan tai pahimmillaan 17 tuntia seitsemänä päivänä viikossa, kuukaudesta toiseen. Lisäksi hän oli tavattoman nopea tekijä, mikä ei tietenkään mainosmaailmassa ole huono koskaan ominaisuus.

Kannustavan ja haastavan työympäristön ohella toimisto myös tarjosi mahdollisuuden taustamateriaaleihin ja malleihin, usein myös muiden kuvittajien poseeratessa. Kirjassa painotetaankin melkoisesti juuri malleja, joista osasta tuli hänen hyviä ystäviään ja yhdestä jopa vaimo. Bama työskenteli, kuten valtaosa realistisista kuvittajista silloin ja osittain tänäänkin, paljolti juuri malleista. Mallikuvien ottamiseen ja erilaisten yksityiskohtien tarkkuuden vaalimiseen nähtiin paljon vaivaa. Silti minua hämmästyttää, että hän saattoi tehdä hyvinkin yksityiskohtaisen maalauksen viikonlopun aikana. Toisaalta hän työskenteli erittäin pienessä originaalikoossa, mikä omalta osaltaan herättää kysymyksiä.

Pian Bama alkoi tekemään pokkarien kansikuvia, mistä hänet ehkä parhaiten tunnetaan. Hänen tyylinsä on melko selkeä. Värimaailma on varsin monokromaattinen, useimmiten vain parista eri väristä koostuvia sävyjä. Hän käyttää kuvissaan usein kovia valoja, jotka tuovat esiin muodon ja korostavat kuvan dramatiikkaa. Etualalla on yleensä poseeraava hahmo, joka vangitsee katseen vahvalla kontrastillaan. Taustalla on jotain aiheeseen liittyvää, mikä ei useimmiten ole valtavan tärkeää. Sen tehtävänä on vain nostaa etualan hahmo monumentaalisena ja veistoksellisena esiin. Bama on erityisen perehtynyt tuomaan esiin karun näköisten (termi rugged lienee useimmiten käytetty tässä yhteydessä) miesten piirteet, ilmeen yleensä kertoessa, ettei tätä tyyppiä ole syytä silittää vastakarvaan. Hän on ehkä kaikkein kovin tekijä tämän efektin parissa realististen tekijöiden joukossa.

Bamaan kaikkein yleisimmin liitetty hahmo on Doc Savage, pulp-hahmo, josta kannessa oleva kuva sytytti minunkin kiinnostukseni Bamaan vuosia sitten. Kirjasta melkoinen osa itse asiassa onkin juuri Doc Savage-kirjojen kansia, joissa Baman tyyli tulee selkeästi esiin. Kirja on erittäin laadukasta jälkeä. Kuvia on paljon ja onneksi riittävän moni on isossa koossa. Pienien kuvien määrä kertoo siitä, että hän ehti tehdä valtavasti töitä 22 vuotta kestäneellä kuvittajan urallaan. Vuonna 1971 viimeisteltyään viimeisen Doc Savage -kirjan kantensa pisti hän kuvittajan hanskat naulaan ja alkoi vapaaksi taiteilijaksi kotonaan Wyomingissa, minne hän vaimonsa kanssa muutti vuonna 1968. Sen jälkeen hän on maalannut paljon lännenkuvia, joita on myös nähtävissä kirjan loppupuolella.

Kirja on loistohankinta kaikille, jotka pitävät realistisesta amerikkalaisesta kuvitustaiteesta Norman Rockwellin ja Robert McGinnisin hengessä. Pulpin ja kioskikirjallisuuden ystävät eivät myöskään tule pettymään. Oikeastaan juuri tällaisen kirjan lukeminen herättääkin minut aina ajattelemaan, kuinka heikkotasoista nykyinen kirjojen kansitaide onkaan, etenkin Suomessa, missä kanteen läntätään ketään inspiroimaton kuvapankkivalokuva, jota sitten hieman Photoshopissa "käsitellään" ja siitä pitäisi sitten kiinnostua. Baman kaltaiset tekijät (joita toki on maailmankin mittakaavassa äärettömän vähän) saavat kädet tarttumaan kirjaan pelkän kannen voimalla. Se, kuka kirjan on kirjoittanut, ei enää merkitse mitään. Vahva kuva pakottaa ottamaan selvää, mistä on kysymys ja voiko minkään kirjan sisältö olla kansikuvan arvoinen.


6.12.06

Linkkilisäys

Lisäsin uuden linkin, Lines and Colors. Blogin kuvauksessa sanotaan:

"Lines and colors
is a blog about drawing, sketching, painting, comics, cartoons, webcomics, illustration, digital art, concept art, gallery art, artist tools and techniques, motion graphics, animation, sci-fi and fantasy illustration, paleo art, storyboards, matte painting, 3d graphics and anything else I find visually interesting. If it has lines and/or colors, it's fair game."

Eli mikä tärkeintä, kuvitusta ja kuvittajia käsitellään mukavasti ja innolla (ja onhan sieltä ollut viittaus omallekin sivulleni).

Mechanical Illustrations (BBS Illustration Series)



Kustantaja Bijutsu Shuppan-Sha (1991)
Koko 221 mm X 300 mm
Sivumäärä 105
ISBN 4568790077

BBS on japanilainen kustantamo, joka on julkaissut 1980 ja -90 -luvuilla erinomaisia kokoelmakirjoja japanilaisista kuvittajista kattaen eri aihepiirejä. Ajan kanssa toivon voivani esitellä muutkin kirjat. Kirjojen perusteella saa hyvän kuvan siitä, kuinka monipuolinen ja tasokas on japanilaisen realistisen kuvituksen huippu ollut pari vuosikymmentä sitten. Omasta mielestäni tuosta on tultu paljon alaspäin, sillä kun viimeksi katsoin vuosittain julkaistavaa kuvittaja-katalogia, edustavat samat vanhat parrat edelleen niitä parhaita tekijöitä.

Mielikuvani on, että japanilainen kuvitus mielletään useimmiten teknisten vempainten kuvittamiseksi. Se ei todellakaan ole mikään lopullinen totuus aiheesta ja kattaa todellisuudessa vain osan siitä, millaista kuvitusta Japanissa on tuotettu. Silti mielikuva ei ole täysin väärä. Etenkin 80-luvulla tuntui olevan markkinoilla teknisesti uskomattoman taitavia tekijöitä, joista moni teki kuvituksia laitteista tai esineistä. Olen vahvasti sitä mieltä, että japanilaiset kuvittajat olivat tuolloin ja ovat edelleenkin parhaita teknisten kuvitusten tekijöitä koskaan. Jotenkin japanilaiselle mentaliteetille on sopinut äärettömän pikkutarkka nyhräys ja kiinnostus laitteisiin ja niiden rakenteisiin.

Tällaisia kuvituksia, kuin mitä Mechanical Illustration esittelee, tuskin enää tehdään kovin paljoa käsin. Tietokoneet ovat tulleet ja muuttaneet esittämisen tekniikoita. Nykyään on niin helppo käyttää valmiita kolmiulotteisia rakennepiirustuksia ja kuvata niiden avulla tuote eri kulmista. Tulevaisuudessa on epäilemättä hankala ymmärtää, kuinka joku saattoi joskus tehdä läpileikkauskuvituksen alusta loppuun käsin, piirtäen ja maalaten jokaisen mutterin, kiillon ja heijastuksen miltei valokuvamaisella tarkkuudella. Itse asiassa moni kirjan kuvista näyttää paremmalta kuin mitä tietokoneella tehdyt kuvitukset yleensä. Tietokoneella renderöidyt kuvat ovat monesti hyvin kliinisen ja muovisen oloisia. Kirjan kuvituksissa samanlaista pehmeyttä kuin valokuvissa. Toki kirjasta löytyy myös kuvituksia, joissa kädenjälki on vahvempi. Maalauksellisuutta ei ole pyritty peittelemään vaan siveltimen on annettu luoda kuvalle tunnelmaa. Valitettavasti upeat historiallisia höyryjunia esittelevät kuvat olivat niin isoja, että ne menivät aukeaman yli, joten niiden skannaaminen kokonaisina ei ollut mahdollista.

Vaikka kuvitusten laatu on suureksi osaksi pöyristyttävän hyvää, on joissakin kuvituksissa nähtävissä tuolloin yleisenä työvälineenä käytetyn kynäruiskun maneereita, joita ovat liiallinen löysyys tai sitten sapluunamainen terävyys. Suurin osa kuvittajista hallitsee kuitenkin tekniikkansa niin hyvin, ettei moisesta ole merkkiäkään. Ja nämä "huonommatkin" ovat samalla tasolla kuin muiden maiden parhaimpien työt. Kuvien pikkutarkkuus on sitä luokkaa, että ne on maalattu pääasiassa siveltimellä ja ruiskua on käytetty isompien alueiden pintoihin ja sävyjen tasoittamiseen. Maalausalustat, kuten Crescent Illustration Boardit 200 ja 215 tarjoavat pinnan, joka mahdollistaa erittäin hyvän sävyjen sulautumisen ja partaveitsenterävän viivan maalaamisen.

14 kuvittajasta on kirjan lopussa yhteystiedot sekä lyhyt esittely ja jokaisesta 106 kuvituksesta on taulukkoon kirjattu käytetty tekniikka, koko, vuosi ja käyttötarkoitus. Tämä on myös ominaisuus, joka toistuu muissakin BBS:n kirjoissa. Näytteiksi valitsin pari kenkäkuvitusta omalta professoriltani, Noristugu Odalta. Hänen kuvituksestaan on myös näyte Japaninpäiväkirjassani. Kannen kuvitus on Hide Nakajiman. Lentokonekuva on Gorô Shimaokan ja moottorin läpileikkauskuva Makoto ôuchin.


Paluu ja pahoittelut

Edellisestä viestistä on Aurajoessa virrannut muutama litra vettä. Syiksi kirjoittamisen vähäisyyteen on ollut työt ja laiskuus, ei välttämättä tässä järjestyksessä. Toivottavasti intoudun esittelemään kirjoja hieman tiheämpään tahtiin, sillä kirjoja olen ostanut kuluneiden kuukausien aikana niin paljon, ettei tällä tahdilla pysy millään perässä.

Huonoa omaatuntoani kolkutteli eilen postista tipahtanut japanilaista teknistä kuvitusta esittelevä kirja, joten siitä onkin hyvä kirjoittaa tuoreeltaan.

5.7.06

Lomautus

Viime aikoina on jäänyt tarinointi vähemmälle kun on pitänyt tehdä töitä, jotta voisi myöhemmin lomailla. Olkaa huoleti, te yksi tai kaksi satunnaista lukijaa, kirjoja on edelleen hyllyssä melkoinen pino ja hissukseen niitä tulee sinne lisää. Ehkäpä seuraavat pari voisivat olla jotain hyvää Japaninmaalta mukaan tarttunutta.

4.7.06

Warriors & Warlords: The Art of Angus McBride



Tekijä Angus McBride
Kustantaja Osprey Publishing (2002)
Koko 247 mm X 285 mm
Sivumäärä 144
ISBN 1841766402

Osprey Publishing on kustantamo, joka on erikoistunut sotahistoriallisen kirjallisuuden kustantamiseen. Ospreylle on erityisen ominaista hyvin laadukkain maalauksin ja piirroksin kuvitetut kirjat. Historiallisen tiedon syvyys ei ole kustantamon tavoite, eikä se siihen pystyisikään kirjoissaan, jotka ovat varsin ohuina kaikki tehty saman muotin mukaan. Yleensä kirjoissa on 8 tai 12 värikuvitusta, jotka esittelevät aihealueeseen liittyviä sotilaita varusteissaan. Tämä varusteiden ja univormujen kuvaaminen on yleensä Ospreyn kirjojen päätarkoitus.

Kirjoja on kuvittanut moni erittäin lahjakas tekijä mutta heistä täysin ansiosta tunnetuin on Angus McBride. Hänen merkitystään Ospreylle kuvaa hyvin se, että hän lienee ainut kustantamon kuvittajista, jonka töistä on koottu kovakantinen kirja. Kuvat on poimittu Ospreyn vuosien varrella julkaisemista kirjoista ja kunkin kuvan ohella on myös selvitys aiheesta ja historiasta, poimittuina lyhennelminä kirjoista. Lisäksi kirjassa on myös mielenkiintoinen mutta mielestäni valitettavan lyhyt kuvaus McBriden taustasta ja hänen ajatuksistaan kuvan tekemisessä. Olisin mielelläni lukenut hänen kommenttejaan kustakin esillä olevasta kuvasta. Nyt kirjasta haiskahtaa lievästi kustantajan halu mainostaa kunkin kuvan kirjaa. Tämäkin olisi ollut ihan hyväksyttävää, mikäli saisi lukea myös kuvittajan ajatuksia. Joka tapauksessa kirja on kaunis ja ehdottomasti hankkimisen arvoinen.

Angus McBride on todella pitkän linjan kuvittaja. Syntyjään (1931-) englantilainen, hän muutti 50-luvulla Etelä-Afrikkaan, missä hän asuu lyhykäisen Englantiin paluun jälkeen edelleen. Hän toimi kuten moni muukin kuvittaja aluksi mainospiirtäjänä, menestyen siinä hyvin. Kuitenkin kiinnostus historiaan veti häntä puoleensa ja niinpä hän on päätynyt yhdeksi profilikkaimmista ja ehdottomasti parhaista historiallisten aiheiden kuvittajista. Itse sanoisin jopa parhaaksi. Roolipelaajat saattavat muistaa hänet Iron Crown Enterprises´n Keskimaa-lähdekirjojen kuvittajana. Minulla on myös kirja näistä kuvituksista ja arvostelen sen tuonnempana.

McBride on uskollisesti vuosia kuvittanut samalla tekniikalla ja miksipä sitä hyvää vaihtamaankaan. Hän käyttää guasseja illustration boardeille ja saa näillä aikaan ihmeitä. Hänen toisiinsa sulautuvat väripinnat ovat kuin kynäruiskulla tehtyjä ja hän onnistuu luomaan uskomattoman hienoja valoefektejä illustration boardin antaessa valolle sen voiman. Valonkäytöstään hän onkin erityisen tunnettu. Metallin heijastukset ovat erittäin kauniita ja materiaalin tuntu vaatteissa lähes vertaansa vailla. Tekniikka myös auttaa luomaan uskottavan perspektiivin.

Mielenkiintoista on katsoa, kuinka tyyli ja kuvituksen taso myös vaihtelevat. Jotkut kuvat on tehty selvästi leväperäisemmin kuin toiset. Onneksi nekin ovat varsin hyviä. Ospreyn vaatimuksena on, että kuvitukset ovat mahdollisimman lähellä totuutta ja McBriden tarkkuus on taatusti riittävä siihen. Jotenkin McBride on ilmaisultaan ja asenteeltaan lähellä omaa Björn Landstömiämme. Historia, tarkkuus ja tekninen toteutus on molemmilla kuvittajilla samaa tasoa. Voisin hyvinkin kuvitella Landströmin kuvittamassa Ospreylle jos vielä eläisi.

10.6.06

Aarresaari



Tekijä Robert Louis Stevenson
Kustantaja WSOY (1957)
Koko 120 mm X 188 mm
Sivumäärä 224

Jos koskaan olen halunnut kuvittaa jonkin kirjan kannen ja sisäsivut, niin se R.L. Stevensonin Aarresaari, joka ilmestyi kirjana ensimmäisen kerran kirjana vuonna 1883. Melkein voisin kuvittaa sen ilmaiseksi ihan tekemisen ilosta. Tosin kirjaa kuvittaneiden seura olisi kyllä kovinta porukkaa, joka on paperia kynällä koskenut. Ilman epäilystä kaikkein upeimman Aarresaari-kuvituksen ja standardit mille tahansa kirjankuvitukselle asetti N.C. Wyeth kuuluisilla maalauksillaan.

Kirja on niin tunnettu klassikko, ettei siitä ole syytä paljoa kirjoittaa. Luin kirjan muutama päivä sitten junamatkalla ja tarina veti mukaansa yhtä voimakkaasti kuin joskus 8-10 -vuotiaana kun sen ensimmäistä kertaa sain käsiini. Stevenson on erinomainen tarinankertoja ja onnistuu säilyttämään jännityksen kohtaus kohtaukselta. Tapahtumat Amiraali Benbow´hun majatalossa, taistelu paaluvarustuksesta ja kamppailu Israel Handsin kanssa saivat kämmenet hikoillen kääntämään sivua nopeasti kuten silloin aikoinaan. Tietenkin tarinan muistettavin henkilö on sen roisto, Long John Silver, jolle Stevenson on kirjoittanut erinomaisen mielenkiintoisen luonteen. Häntä ei ole kuvattu läpeensä pahana vaan hyvin sympaattisen merikarhuna, joka silmänräpäyksessä kylmäverisesti voi murhata kenet vain. Tuuliviirimäisenä takinkääntäjänä hän on myös äärimmäisen epäluotettava, mikä myös pakottaa epäilemään hänen vaikuttimiaan. Ehkä parhaita roistoja, mitä on koskaan paperille painettu.

Kuin vertauksena voisi ottaa jokunen viikko divarista ostamani Rafael Sabatinin Kapteeni Bloodin vaiheet (Gummerus 1954), johon Errol Flynn -klassikko Kapteeni Blood perustuu. Kirja on kirjoitettu 1922, mutta sen kerronta ja kieli tuntuvat paljon vanhemmilta kuin Stevensonin merirosvokirjassa. Sabatini ei ole ymmärtänyt mitään siitä, mikä on oikeasti jännittävää vaan keskittyy henkilöiden jaaritteluun toiminnan sijasta. Niinpä esimerkiksi juonen kannalta kiintoisa kaksintaistelu kuitataan virkkeellä ja lopun kahinatkin melkein vaivaisella maininnalla kunhan sinne on päästy kaiken vatkaamisen kanssa. Stevenson puolestaan vie toiminnan ytimeen, missä ruudinkäryn voi haistaa ilmassa.

Tämän painoksen ehdottomasti loistavin anti kuvitukselle on sen kansi. Kannen tekijä on Aleksander Lindeberg, yksi taitavimmista ja monipuolisimmista mestarikuvittajista Suomessa. Hänen monivaiheisesta elämästään voi lukea Kuvittaja 3/05 -lehdestä, mistä löytyy myös kuvia hänen muista töistään. Erittäin laaja-alaisena tekijänä hän on hallinnut useita tyylejä, minkä näkee mikäli vertaa tämän kirjan kantta ja hänen Kalevalaan tekemiään kuvituksia. Huolimatta N.C. Wyethiä kohtaan harjoittamaani rajatonta palvontaa, on Lindebergin luoma kuva Long John Silveristä minulle se kaikkein osuvin. Luultavasti se, että tutustuin kirjaan juuri tämän painoksen kautta lapsena on aiheuttanut tämän mutta mielestäni Lindeberg on onnistunut ilmaisemaan pääroiston luonteen erinomaisesti tämän kasvoilla. Häikäilemättömyys ja aito sympaattisuus leikittelevät hahmon ilmeessä. Lisäksi kannen kuva on kuin se olisi tempaistu keskeltä toimintaa. Hahmo on kuin liikkeessä ja pistoolin pamahdus on vain sormenkoukistuksen päässä. Pistooli ja katse suorastaan pakottaa avaamaan kannen ja lukemaan ensimmäisen rivin.

Sisäkuvitus ei ole Lindebergin. Seitsemästä mustavalkoisesta kuvasta vastaa Walter Paget (1863-1935). Hän oli nuorin kolmesta Pagetin kuvittaja-veljeksestä. Hänen tunnetuin työnsä lienee Daniel Defoen Robinson Crusoen kuvitus. Kuvitus on teknisesti sopivaa kirjan vanhaan henkeen. Kaiverrettu jälki, jonka kautta sävyt korostuvat erinomaisesti, luo tunnelmaa. Paget on taitava kuvaamaan ihmisiä ja vaatteita mutta ei ole tehnyt mitenkään erityisen mielenkiintoisia kuvia. Kuvat ovat staattisia ja poseeraavia eivätkä kauhean mielikuvitusta kiihottavia. Ainoastaan yksi kuva, jossa paetaan Hispaniolasta veneellä, sisältää elämää. Kuitenkaan kuvitukset eivät varsinaisesti ole huonoja vaan vanhahtavuus toimii tässä yhteydessä hyvin.

Tästä kirjasta on rikos tehdä huonoja kuvituksia. Tuomio on autiolle saarelle jättäminen tai kölihaalaus.

25.5.06

Codices illustres: The world´s most famous illuminated manuscripts



Tekijä Ingo F. Walther
Kustantaja Taschen (2001)
Koko 265 mm X 335 mm x 45 mm
Sivumäärä 504
ISBN 3822858528

Tarkoitukseni on esitellä yksittäisten kuvittajien kirjojen ohella myös kirjoja, joissa useampi kuvittaja saa näkyvyyttä. Yleensä näitä kirjoja sitoo jokin teema, aivan kuten tässäkin kirjassa. Kirja on sisältää kirjaimellisestikin painavaa asiaa. Ingo F. Walherin kirja Codices illustres on esineenä melkoisen massiivinen. Se painaa yli neljä kiloa. Tässä kirjassa ei ole säästelty. Se on tehty näyttäväksi. Taschen hallitsee tämän alan paremmin kuin useimmat muut.

Codices illustres palaa kauas ajassa taakse kuvittajien ja graafikoiden lehtikultaisiin alkuaikoihin, keskiaikaisten kuvakäsikirjoitusten pariin. Kirja kattaa vuosien 400 - 1600 välisen ajanjakson. Nyt jotkut saattavat hieman kohotella kulmiaan, mutta totuushan on, että näiden pääasiassa herrojen käsien kautta on syntynyt joukko kauneimpia kirjoja, joita on koskaan tehty. Näitä teoksiahan ei ole painettu vaan jokainen on uniikkikappale. Lukematon määrä on kadonnut tai turmeltunut mutta onneksi meille on jäänyt jäljelle tarpeeksi upeita teoksia tai niiden osia, jotta voimme saada käsityksen millaisia vaivoja munkit, nuo aikansa kuvittajat ja graafikot loivat. Kuvittajat olivat ja ovat mielestäni edelleenkin enemmän käsityöläisiä kuin ns. vapaita taiteilijoita. Kuten mekin tänä päivänä, työskentelemme tilaajille ja noudatamme heidän toiveitaan kuvia tehdessämme.

Suurin osa kirjan luettelemista teoksista on uskonnollista kirjallisuutta. Mukana on maallisista aiheista, kuten ritarirunoudesta tai filosofiasta tehtyjä teoksia. Alkuaikojen säilynyt kirjallisuus on suurimmaksi osaksi uskonnollista mutta renessanssin tehdessä tietään myös maalliset aiheiden osuus lisääntyy. Ilahduttavan paljon on mukaan laitettu muslimien tekemiä kirjankuvituksia, joita kautta ymmärtää, kuinka korkeatasoista kulttuuri oli islaminuskoisissa maissa keskiaikana.

Kirjat, jotka tehtiin käsin pergamentille, maksoivat tilaajilleen melkoisen omaisuuden. Yhteen kirjaan saattoi mennä 300 lampaan nahat ja kirjan valmistumiseen vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Monia kirjoja ei saatu koskaan valmiiksi. Kirjoihin oli varaa vain rikkaimmilla aatelisilla. Kirjat tehtiin luostareiden scriptoriumeissa, joissa kirjurit archipictorin alaisuudessa kärsivällisesti kopioivat tekstit pergamentit ja koristelivat ne taitavin ja värikkäin kuvin. Keskiaikana kalligrafiaa arvostettiin kuvaa korkeammalle sanan Jumalallisen merkityksen vuoksi. Isot alkukirjaimet, initiaalit, olivat usein koristeltuja kuvia. Tavallaan voi helpostikin sanoa, että monet nykyiset typografian pelisäännöt on luotu keskiajalla.

Kuvien pikkutarkkuus ja monimutkaisuus on usein hämmentävää. Kun katsoo esimerkiksi jotain Lindisfarnen tai Kellsin kirjaa, voi vain hämmästellä munkkien taituruutta ja kärsivällisyyttä toistaa loputtomiin jatkuvia ja toistensa lomi kiertyviä kuvioita. Heillä ei kuitenkaan ole ollut riesanaan nykymaailman vitsaus, kiivaat aikataulut, vaan he ovat saaneet keskittyä tekemään työtään kunnolla. Työnteko oli heille rukoilemista. Ei silti että se olisi aina ollut pelkkää Hoosiannan laulamista, sillä ehkäpä viehättävimpänä viesteinä vuosisatojen takaa on pergamenttien reunoihin jäänyt kirjurien valituksia työn raskaudesta muistuttamaan meitä siitä, etteivät perusasiat ole muuttuneen niinkään paljoa.

Työn laadusta kertoo paljon se, että monien kirjojen värit ovat säilyneet mitä loistavimpina läpi vuosisatojen, jotka eivät välttämättä ole kohdelleet niitä erityisen lempeästi. Codices illustres - illuminoidut käsikirjoitukset ovat saaneet nimensä lehtikullalla ja -hopealla koristeltujen sivujensa vuoksi. Voi vain kuvitella millaisen vaikutuksen kullan kiilto on tehnyt aikalaisiin. Todellisia ylellisyystuotteita siis.

Vain harvasta taiteilijasta tiedetään hänen nimensä. Useimmat tunnetaan vain jonkin tyylisuunnan tai luostarin mestareina ja joissain tapauksissa voidaan erottaa yksittäisen kirjan eri tekijät tyyliensä mukaan. Jotkut tarpeeksi paljon itseluottamusta nauttineet munkit ovat ikuistaneet itsensä mukaan kirjan kuvitukseen, röyhkeimpänä ehkä munkki Eadwine Dowerin Raamattuun tekemässään omakuvassa, joka on kooltaan isompi yksikään apostoli, pyhimys tai kuningas (ei sisälly tähän kirjaan). Lisäksi monet kirjat tehtiin ryhmätyönä, jossa pääkirjuri luonnosteli kuvan paikan ja sisällön, kirjuri kopioi tekstin ja lopulta kuvittaja kuvitti.

Kuvitus perustui keskiajalla erittäin vahvasti tiukkojen skeemojen varaan. Hahmot esitettiin konventioiden vaatimusten mukaan ja realistista kuvaamista tapahtui erittäin niukasti jos ollenkaan. Siihen ei edes pyritty vaan kuvan tehtävä oli pikemminkin etäännyttää todellisuudesta kuin lähentyä sitä. Sommittelussa suosittiin harmoniaa ja lukusarjoilla oli tärkeä tehtävä sen rakentamisessa. Symboliikka on avainsana noiden kuvien tulkinnassa.

Vaikka kirjojen tärkein tehtävä oli kertoa lukijoilleen Jumalan sanaa, meidän aikamme on saanut kuvista tärkeän ikkunan keskiaikaiseen maailmaan. Kuvituksissa käytettiin kullekin aikakaudelle tyypillisiä esineitä, vaatteita ja aseita, joten niiden kautta selviää moni tärkeä yksityiskohta keskiaikaisesta elämästä. Raamatun tarinoiden henkilöt on puettu keskiaikaisiin asusteisiin ja heidät nähdään usein miljöössä, jonka on voinut kuvitella löytyvän luostarin lähistöllä.

Tämä kirja on erinomainen hankinta jokaiselle, joka on kiinnostunut keskiaikaisista kuvakirjoista. Tämä ei ole kaikenkattava teos aiheesta eikä historiankirjoituksessaan edes syvimmälle menevä, mutta se on taatusti yksi komeimmista, jonka voi kirjahyllyynsä tai kahvipöydällensä laittaa. Painojälki on moitteetonta. Lehtikultauskin erottuu hyvin kuvista, mikä ei ole lainkaan sanottua kaikissa kirjoissa. Lehtikultaus saattaa näyttää monesti hyvinkin tunkkaiselta. Muistaakseni parhaiten on kuitenkin kultaus tuotu esiin Otto Pächtin kirjassa Book Illumination in the Middle Ages, jossa kaikki värikuvien kullatut kohdat on painettu kultavärillä. Tuloksena erittäin vaikuttava jälki. Codices illustren kohdalla tämä olisi ollut ehkä turhan hankalaa, sillä kirja on niin suuri. Kuvat ovat joka tapauksessa isoja, jotkut jopa aukeaman kokoisia. Kaikista käsikirjoituksista on annettu hyvin informatiivinen selvitys tekoajankohdasta, koosta ja muusta sisällöstä sekä se, missä sitä nykyään säilytetään. Lisäksi on kerrottu sen historiasta ja vaiheista sekä muista erityispiirteistä.

Kaikkein nautinnollisin asia tässä kirjassa ovat kuitenkin sen joka sivun alareunassa seikkailevat, Croyn tuntien kirjasta otetut pienet hahmot (drolleries), jotka saavat minut nauramaan makeasti joka kerta. Ne ovat mitä hauskimpia ja mielikuvituksekkaimpia piirroksia, jotka todistavat, etteivät keskiaikaiset munkit olleet lainkaan huumorintajuttomia ja mielikuvituksettomia uurastajia. Voi jopa sanoa, että hahmojen kekseliäisyys pyyhkii kevyesti tämän päivän vastaavilla pöytää.

Tiivistetysti voi sanoa, että hatut pois näiden kuvittajien seurakunnan vanhimpien edessä. Heille olemme me kaikki kuvittajat paljon velkaa ja tätä kirjaa lukiessa voi hämmästellä, kuinka tuoreelta ja raikkaalta moni kuva näyttääkään.

23.5.06

Andrzej Pągowski



Tekijä Andrzej Pągowski
Kustantaja Die Stiftung der Polnischen Kultur (?) (19??)
Koko 216 mm X 305 mm
Sivumäärä 208
ISBN ???

Oletteko viime aikoina kiinnittänyt huomiota teatterijulisteisiin. Niin. En minäkään. Tai oikeastaan olenpas. Siis siinä mielessä, että teatterijulisteissa on näinä vaikeina aikoina yhtä paljon pureskeltavaa kuin Piltti-purkin sisällössä. Ne ovat yhtä mielenkiintoisia kuin aurinkoisena päivänä ääneen sanottu toteamus "aurinko paistaa".

Nykyään teattereiden julisteet tehdään saman kaavan mukaan. Esityksen harjoituksissa otetaan kuvia, jotka päätyvät pressitiedotteisiin ja teatterin mainoksiin. Yksi tai kaksi valitaan julisteeseen. Sitten joku rykäisee päälle hassun fontin ja kaikki ovat iloisia. Teatterinjohtaja on iloinen päästessään halvalla. Näyttelijä on iloinen nähdessään oman naamansa isona ympäri kaupunkia. Valokuva on tätä päivää ja kaikkihan sitä käyttävät. Kuvitettu julistehan on niin viime vuosituhatta, ettei sellaista sovi ilmoitustaululle laittaa.

Näinpä teatterijulisteista on tullut mitäänsanomattomia pläjäyksiä, joiden tehtävä on vain ilmoittaa esityksen olevan nyt näyttämöllä. "Mutta sehän onkin julisteen tehtävä", huudatte te! Niin onkin, mutta voisiko juliste olla muutakin? Voisiko se toimia omana teoksenaan, joka resonoi esityksen kanssa? Olisiko mahdollista, että hyvin suunniteltu juliste kertoisi enemmän esityksestä kuin sen nimen ja kuka siinä on pääosassa? Sehän voisi jopa virittää katsojan henkisesti esityksen tunnelmaan. Ovatko kaikki Hamletit samanlaisia? Jos ovat, Hamletia vartenhan voisi rakentaa sellaisen valmiiksi tehdyn pohjan, johon vain vaihdetaan esittäjien nimet ja naamat. Nykyiset julisteet vain toteavat: "Esitys", eivät millainen se on. Hyvää julistetta katsotaan uudemman kerran esityksen jälkeen ja vertaillaan sen luomia mielikuvia omaan kokemukseen. Parhaat julisteet katoavat seiniltä nopeasti.

Kävin vuonna 1998 Varsovassa. Vierailin samalla reissulla Puolan julistetaiteen museossa. Oli kuin olisin päätynyt karkkikauppaan. Joka paikka tuntui olevan täynnä toinen toistaan upeampia julisteita. Puolalainen julistetaide on ehkä korkeatasoisinta, mitä maailmassa on tehty. Luonnollisesti minun oli ostettava useita julisteita vaikka läheskään kaikkia haluamiani en saanut matkaan. Onneksi ostin edes yhden kirjan, josta voisi näyttää niitä suurenmoisia herkkupaloja, joista vielä saattoi tunnistaa jälkimakuja senhetkisissä julisteissa. En todellakaan tiedä, mihin moderni Puola on mennyt. Tuskin ainakaan parempaan päin, sillä länsimaalainen myrkky vaikutti jo vahvasti pesiytyneen paikalliseen designiin.

Andrzej Pągowski (1953-) on puolalainen julistetaiteilija, todellinen mestari kertomaan nokkelin ja hienovaraisin vihjein mistä näytöksessä on kysymys, oli juliste sitten elokuvaa, sirkusta tai näytelmää varten tehty. Hän ei myöskään ole rajoittunut yhteen tekniikkaan vaan valitsee sen aina kunkin aiheen vaatimusten mukaan. Vaikeaa mutta taitavan tekijän käsissä niin raikasta. Ja Andrzej Pągowskilla tekniikoiden ja tyylien paletti on erittäin laaja. Hauskaa on myös huomata, kuinka tietyt teemat toistuvat yleisesti puolalaisessa julisteessa. Korpit, kädet ja naamiot ovat löytyvät useampienkin tekijöiden kuvamaailmasta. Yllättävää on kuinka paljon synkkiä julisteita hän on vuosien varrella tehnyt. Suomessa tuollaista ei sallittaisi. Pitää olla niin nättiä ja kivaa.


Kirja on johdonmukaisesti koottu vuosien mukaan, alkaen vuodesta 1978 ja päättyen 1990. Pągowski lienee tuttu monille suomalaisillekin, sillä hänen julisteitaan on ollut esillä Lahden julistebiennaaleilla. Luulisin kirjan olevan jonkinlainen kooste retrospektiivistä näyttelyä varten.

Voi kunpa teatterit onnistuisivat kiskomaan sen pöksyissään pesivän pupun pois ja unohtaisivat harhaoppiset käsityksensä siitä, mikä on muodissa. Teatterijuliste on niin omanlaisensa ja kiinteästi teatteriperinteeseen liittyvä taiteenmuoto, ettei sitä sovi uhrata nykyisenlaisen typeryyden alttarilla. Vetoomus teattereiden markkinointiosastolle: Antakaa julisteiden suunnittelu takaisin niille, jotka sen osaavat ja unohtakaa hetkeksi se kukkaronnyörien kiristys. Hyvän julisteen suunnittelusta on aiheellista maksaa. Ne rahat tulevat taatusti takaisin.